sunnuntai 7. elokuuta 2011

Viimeinen päivän horoskooppi

Kuu skorpionissa tekee kaikista asioista joko-tai -kysymyksiä. Kuu skorpionissa tarkoittaa myös luopumista sellaisesta, joka ei enää tue omaa kehitystä.

Minulle se tarkoittaa sitä, että lopetan Päivän horoskoopin kirjoittamisen. On toisenlaisten - uusien - asioiden ja tekemisten aika, ja niille on tehtävä tilaa elämässäni.

lauantai 6. elokuuta 2011

Päivän horoskooppi 060811

Heräsin naapurista kuuluvaan riitaan, jossa mies ja nainen huusivat toisilleen. Sanoista en saanut, en edes yrittänyt saada, selvää. Veikkaan silti vahvasti, että kuun (skorpionissa) ja Venuksen (leijonassa) neliö siellä sinkoili ehdottomuuttaan ja arvojaan.

Kuun ja Venuksen neliössä omat arvot ovat ristiriidassa tilanteen tai toisen ihmisen arvojen kanssa. Toisaalta tähän aspektiin liitetään myös sellainen sokea rakkaus, jossa rakkauden kohde on täysin erilainen kuin mitä itse on. Ja se juuri on siinä toisessa niin ihanaa!

Myös aurinko leijonassa ja kuu skorpionissa ovat tänään neliössä keskenään. Kuun ensimmäinen neljännes on tarkka klo 14:08. Leijona ja skorpioni ovat kumpikin kiinteitä merkkejä, jolloin tahtojen taisto siitä, miten asiat ovat ja miten niiden tulisi olla, on suuri.

Tarkentuva Venuksen sekstiili leijonasta Saturnukselle vaa’assa vakauttaa rakkauselämää.

perjantai 5. elokuuta 2011

Päivän horoskooppi 050811

Nimikkopäivänään rakkaudenplaneetta Venus leijonassa on neliössä hyvän onnen planeettaan Jupiteriin härässä. Neliöaspektit ovat yleensä vaikeita, mutta Venuksen ja Jupiterin neliö voi olla ihmissuhteissa hyvin innostava. Tosin liikoja luvataan ja suunnitelmia laaditaan toisen muuttamiseksi. Jos elämän tarjoamista iloista voi nauttia liikaa, se tehdään Venuksen ja Jupiterin ollessa neliössä. Kukkarolle tämä myös käy heräteostoksina, joiden mielekkyyttä voi olla jälkeenpäin vaikea ymmärtää.

Auringon sekstiili leijonasta Saturnukselle vaa’assa tuo kuitenkin päivään ryhtiä, kurinalaisuutta ja suunnitelmallisuutta, joten aivan holtittomaksi ei elämä tänään repeä.

Perääntyvä Neptunus siirtyi aamulla vesimiehen merkkiin ja palaa kaloihin vasta 3.2.2012. Illuusion, rajojen hämärtämisen, toivon ja pettymyksen planeetta loogisessa ja viileässä vesimiehessä kuulostaa loogiselta mahdottomuudelta. Nähtäväksi jää, mitä rajoja hämärretään, mitä toivotaan ja missä petytään.

Kuu vaa’assa tekee kolmio Neptunukselle vesimiehessä ja saa meidät näkemään päiväunia silmät auki.

Skorpioniin kuu siirtyy vähän ennen kolmea iltapäivällä. Elämän kokeminen intensiivisesti, intohimojen kautta, voi olla onnellista, surullista, vihaista, riemukasta. Pääasia on tunteiden voimakkuus. Kuu skorpionissa ahkeroi tekemällä sekstiilin perääntyvään Merkuriukseen neitsyessä, kolmion Marsiin ravussa, kolmion Chironiin kaloissa ja juuri ennen puoltayötä sekstiilin Plutolle kauriissa. Lue näistä lisää klikkaamalla tunnisteita.

torstai 4. elokuuta 2011

Päivän horoskooppi 040811

Kuu vaa’assa sovinnaisena keskitien kulkijana on kaikkien puolella eikä ketään vastaan. Oikeudenmukaisuutta kyllä vaaditaan, mutta kun kaikki ilmaistaan hyvällä tyylillä (pukeutumista myöten) ja kauneutta unohtamatta, on vaakakuu enemmän kuin tyytyväinen. Karkeus puheissa ja teoissa kauhistuttaa, sillä ne loukkaavat vaakakuun korostunutta hyvien tapojen tarvetta.

Perääntyvän Merkuriuksen tekemä sekstiili Marsille ravussa on tarkka ensi yönä, mutta ajatusten ja tekojen yhteispelin energia vaikuttaa jo nyt. Hyvin puhuttu on puoliksi tehty, on tämän aspektin sanoma. Merkuriuksen perääntyessä täytyy olla tarkkana, mitä on sanottu ja sovittu.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Päivän horoskooppi 030811

Merkurius perääntyy 27.8. asti. Tänä aikana tapa havainnoida ja ymmärtää asioita on jokaisella omanlaisensa. Ymmärretyksi tuleminen ja väärinkäsitysten välttäminen vaatii rautalankamallia, eikä sekään takaa haluttua lopputulosta. Siksi Merkuriuksen perääntymisen aikana ei suositella mm. sopimusten tai isojen kauppojen tekemistä. Sähköpostit ja tekstarit lähetät vahingossa väärille ihmisille, hyppäät väärään junaan, kuljet harhaan tutuilla reiteillä. Nämä ovat perääntyvän Merkuriuksen tapoja tarjota uusia näkökulmia eikä niistä sen takia kannata menettää hermojaan.

Mars siirtyy rapuun klo 12:22 ja viipyy siinä 19.9. asti. Suoran ja impulsiivisen toiminnan tulinen Mars ei ole parhaimmillaan tunteiden syvien vesien ravussa. Mielialan ja tunteiden vaihtelut ohjaavat tekojamme. Epäsuora toiminta ja käytös hämäävät jokaista ja niitä on nyt vain opittava ymmärtämään. Puolustat tulisesti kaikkia niitä asioita, jotka koet omiksesi, kuten esim. perhettä, rakkaita, ystäviä, aatteita, kotia.

Kuu siirtyy vaakaan klo 13:04. Tarve olla kaikille mieliksi joutuu heti lujille kuun ja Marsin neliön vuoksi. Toinen vaan sattuu ärsyttämään niin vietävästi, että kiivaan riidan välttäminen vaatii lujaa tahtoa. Diplomaattinen vaaka tekee toki parhaansa. Kuun oppositio Uranukselle oinaassa klo 20:12 ei sekään ole maailman rauhallisin aspekti. Levottomuus ja tyytymättömyys siihen, miten asiat ovat, purkautuu yllättävinä tapahtumina. Eikä tämäkään riitä. Ennen kymmentä illalla tarkaksi tuleva kuun neliö Plutolle kauriissa vaatii tarkastelemaan asioita pohjamutia myöten.

Marsin kolmio Neptunukselle kaloissa antaa kuitenkin mahdollisuuden viettää päivä intuition varassa. Kuin kuplassa lipuen tilanteesta toiseen.

tiistai 2. elokuuta 2011

Päivän horoskooppi 020811

Merkurius hallitsee kahta eläinradan merkkiä, kaksosia ja neitsyttä. Kummassakin merkissä on kyse tiedosta, sen vastaanotosta, käytöstä ja välittämisestä muille, tiedottamisesta ja viestinnästä. Yksinkertaistettuna voisi sanoa, että kaksonen kerää tietoa ja neitsyt analysoi sen.

Tiedonkulku, tiedon analysointi ja tiedonvälitys (puhuminen, kirjoittaminen, myyminen, matkustaminen ja tietenkin tietoliikenne) ovat nyt voimakkaasti ajassa esillä, sillä Merkurius neitsyessä aloittaa perääntymisen huomenna, kuu on neitsyessä ja toiminnan planeetta Mars on viimeistä päivää kaksosissa.

Ennen perääntymisen aloittamista Merkurius on hyvin hidas. Yhteydet reistailevat ja vaikka viestinsä saisikin perille, sen ymmärtämisestä tarkoitetulla tavalla ei ole takeita.

Mars aloitti kulkunsa kaksosissa 21.6. innosta puhkuen. Moni tietoon ja viestintään liittyvä projekti on saanut alkunsa siitä lähtien. Kuinka moni on saatettu päätökseen, on eri asia.

Merkuriuksen kunniaksi tämän päivän synttärisankari on Helsingin metro, joka otettiin käyttöön tasan 29 vuotta sitten.

 
--------------------
Lue lisää klikkaamalla tunnisteita.

maanantai 1. elokuuta 2011

Päivän horoskooppi 010811

Toimelias ja yllätyksiä sisältävä päivä alkoi Venuksen kolmiolla Uranukselle leijonassa klo 07:09. Omaksi ällistykseksesi viehätyt kaikesta uudesta ja erilaisesta. Uskallat ottaa riskejä ihmissuhteissa ja rakkaudessa, tutustu uusiin ihmisiin. Venuksen ja Uranuksen kolmion vaikutus alkoi eilen ja kestää tämän päivän.

Kuu leijonassa teki sekstiilin Marsille kaksosissa klo 09:20 ja tunteet ohjaavat tekojasi. Olet suurieleinen, utelias ja suhtaudut lämmöllä muihin ihmisiin.

Kuu siirtyi neitsyen merkkiin klo 11:41. Yksityiskohtien lumo näkyy täydellisyyden tavoittelussa. Nautit tiedosta, oppimisesta ja tosiasioista, mutta kuun oppositio Neptunukselle kaloissa klo 11:51 hämärtää todellisuudentajua. Kuun konjunktio Merkuriuksen kanssa klo 13:28 poistaa Neptunuksen usvan ja näet asiat kirkkaasti. Analyyttinen mielesi ratkaisee ongelmia sujuvasti. Olet taitava sanoissasi ja pystyt puhumaan tunteistasi sujuvasti.

Auringon neliö leijonasta Jupiterille härässä on tarkka klo 17:24. Nautinnot ja elämänilot ovat keskeisiä tämän ja huomisen päivän. Huikea optimismi herättää suuria odotuksia tulevaisuuden suhteen vähäistenkin vihjeiden perusteella. Luotat omiin kykyihisi.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Päivän horoskooppi 310711

Kuun ollessa leijonassa arkikin on juhlaa, myös sunnuntaina! Anna parhaiden puoliesi loistaa. Kutsu ystäväsi viettämään aikaa kanssasi rannalle, taidenäyttelyyn, kävelylle tai lähde shoppailemaan. Tai järjestä yllätysjuhlat.

Hip hip hurra! on Peder Severin Krøyerin maalaus vuodelta 1888.