lauantai 18. syyskuuta 2010

Päivän horoskooppi 180910

Totuus nousee väkisin pintaan, jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin. Marsin ja pluton sekstiilin aikana et halua elää illuusiossa vaan kaivat totuuden esiin. Mukavaa tai helppoa se ei välttämättä ole, mutta juuri nyt sinulla on siihen tarvittava energia ja päättäväisyys.

Välillä energiaa tuntuu olevan liikaa, sillä räjähtelet ja äksyilet omaa kärsimättömyyttäsi. Kuu vesimiehessä tekee neliön marsiin skorpionissa ja hitaat kanssamatkustajat saavat kuulla kunniansa.

Illalla kuu tekee vielä neliön venukseen skorpionissa korostaen haavoittuvaisuuttasi. Elämä ei tunnu olevan kohdallaan eikä se kohtaamasi ihanalta vaikuttava mies/nainen ole välttämättä se oikea.

Elämme kovia aikoja, jolloin kukaan ei voi jäädä laakereilleen makaamaan tuudittautuen turvallisuudentunteeseensa.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Päivän horoskooppi 170910

Mitä teet, kun sinulle tarjotaan juuri sitä, mistä olet unelmoinut? Uskallatko hypätä tuntemattomaan hyläten tutuksi käyneen elämäsi?

Jupiterin ja uranuksen konjunktio kaloissa tarjoaa tällaisia upeita tilaisuuksia muutaman päivän ajan. Nousiko mieleesi epäusko tyyliin "Niin mutta eihän minua koskaan lykästä, miten niin voisi käydä juuri minulle?"

Kyllä voi, juuri sinulle ja minulle. Sitä todennäköisemmin, mitä paremmin tiedät, millaisen elämän itsellesi haluat.

torstai 16. syyskuuta 2010

Päivän horoskooppi 160910

Tunnet itsesi yksinäiseksi ja kaipaat vierellesi luotettavaa ihmistä. Koska et ole varma siitä, kehen voit luottaa, olet varautunut ja jäykkä piilottaen siten herkkyytesi. Opettele luottamaan itseesi.

Kuun kauriissa tekemä neliö saturnukseen vaa'assa kysyy sinulta asiaa myös toisinpäin: Onko pakko pärjätä aina yksin, onko pakko olla niin itsellinen? Mitä jos laskisit suojaustasi ja antaisit toisen ihmisen tulla lähelle, olisiko se niin vaarallista?

Hyvän tilaisuuden suojauksesi laskemiseen tuo kuun sekstiili venukseen skorpionissa ja kolmio merkuriukseen neitsyessä.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Päivän horoskooppi 150910

Energian, toiminnan ja halun planeetta mars siirtyi yöllä skorpionin merkkiin ja viipyy siinä puolitoista kuukautta. Skorpionissa mars on omassa merkissään, joten kyse on siitä, mitä haluat ja miksi.

Jos toimintaasi ohjaa mustasukkaisuus, pelko, kateus, epävarmuus ja viha, saat varmasti paljon aikaiseksi. Seurauksina voi olla itseinho, ihmisviha, pakonomainen kaiken kontrollointi tai jopa väkivalta. You don't know the power of the dark side.

Kun luotat itseesi, arvostat itseäsi, rakastat itseäsi ja itsetuntosi on hyvä, toimintaasi ohjaa rakkaus ja saat aikaiseksi vielä enemmän.

Ei tämäkään yksinkertaista ole. Marsin ollessa skorpionin merkissä joudut kohtaamaan ankaran ja kipeää tekevän totuuden itsestäsi ja ihmissuhteistasi. Siinä tilanteessa toimi kuin feeniks-lintu, anna itsesi ja suhteesi syntyä uudestaan.

Mars skorpionissa haastaa sinut pohtimaan omaa seksuaalisuuttasi, intohimoasi ja viehätysvoimaasi.

May the force be with you!

tiistai 14. syyskuuta 2010

Päivän horoskooppi 140910

Tätä innostusta ei voi pidätellä mikään! Kuu jousimiehessä innostuu niistä asioista, jotka vievät itsen ulkopuolelle. Yhteistyö muiden kanssa on helppoa päivän sosiaalisen, avoimen ja vilpittömän luonteen vuoksi.

Perääntyvän merkuriuksen tahmeus ja kaiken epäkiinnostavuus on poissa, sillä merkurius kulkee vihdoinkin eteenpäin. Yhtäkkiä olet täynnä suunnitelmia omasta tulevaisuudestasi. Vähintään yhtä tärkeää on se, että sinulla on nyt tarmoa suunnitelmiesi eteenpäin viemiseksi.

Häikäise läheisesi, pomosi ja kadulla vastaantulevat aktiivisuudellasi ja innostuksellasi!

maanantai 13. syyskuuta 2010

Päivän horoskooppi 130910

Onko elämäsi menossa haluamaasi suuntaan?

Perääntyvän merkuriuksen aikana tulevaisuuteen liittyvien tehtyjen päätösten arviointi oli ajankohtaista. Tänään pysähtynyt merkurius kysyy: "Onko sinulla ollut kaikki tarvittava tieto päätöksiä tehdessäsi?" ja paiskaa eteesi tulevaisuutesi kannalta ratkaisevalta tuntuvaa tietoa.

Oikeastaan se vain innostaa sinua, sillä kuu tekee kolmion jupiteriin ja uranukseen kaloissa. Haaveilet loistavasta tulevaisuudestasi ja olet varma siitä, että voitat kaikki tiellesi tulevat esteet.

Työpäivän päätteeksi kuu siirtyy jousimieheen ja olet valmis valloittamaan maailman.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Päivän horoskooppi 120910

Riittääkö se, että toinen sanoo ”Minä rakastan sinua”?

Venus skorpionissa tekee sekstiilin plutoon kauriissa eikä kevyesti heitetty rakkaudentunnustus riitä. Haluat olla varma toisen rakkaudesta ja siksi kaipaat lisää vakuuksia ja totaalista sitoutumista. Venuksen ja pluton sekstiiliin liittyvä kohtalonomaisuus vahvistaa uskoa siitä, että olette luodut toisillenne, joten sitoutuminen on helppoa. Varsinkin kun tähän aspektiin liittyy taivaalliselta tuntuva seksi.

Entä jos ei ole parisuhdetta, ei edes ihastumisen merkkejä? On mahdollista, että törmäät sattumalta uuteen ihmiseen, joka uudistaa elämäsi. Mutta voi olla, ettei niin käy. Keskitä silloin venuksen ja pluton sekstiiliin liittyvä uudistumisvoima olemassa oleviin suhteisiisi. Syvennä hyviä ystävyyssuhteitasi ja jätä kelvottomat omaan arvoonsa.

Yllättäviä kohtaamisia suosii auringon ja kuun sekstiili, sillä tiedät, mitä haluat. Olet myös valmis toimimaan saadaksesi haluamasi. Olet tyytyväinen itseesi.