lauantai 8. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 080111

Missä menevät sinun ja muiden ihmisten väliset rajat? Kuinka tarkka olet omasta reviiristäsi? Kuu kaloissa liudentaa reviiriajattelua, sillä herkkyys ja intuitio saavat tuntemaan myös läheisten fiilikset. Vilkas mielikuvitus, musiikki ja elokuvat vievät matkalle taivaan ääriin ja nostavat sielun lentoon. Kuka voi tällaisissa fiiliksissä keskittyä siivoamiseen? Elämän kovien realiteettien kohtaamiseen kuu kaloissa antaa yhden vastauksen: pakene!

Kuun sekstiili plutolle kauriissa jämäköittää päivää iltapäivällä, jolloin on tekojen aika. Maalaa, tanssi, käy uimassa ja tee hyvät kaupat. Löydä uusi käyttötarkoitus vanhalle esineelle tai tutustu uudelleen nuoruudenystävääsi.

Päivän synttärisankari on David Bowie (s. 1947). Sen kunniaksi China girl.



Päivän toinen synttärisankari on Elvis Presley (s. 1935). Sen kunniaksi Blue suede shoes.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 070111

Heräsitkö yöllä muistelemaan ahdistuneesti asioita, jotka pitää lähitulevaisuudessa tehdä? Samaan aikaan mieleesi nousivat ehkä myös kaikki ne asiat, jotka olisit voinut hoitaa paremmin? Jep, aurinko kauriissa tekee neliön saturnukselle vaa’assa ja muistuttaa kaikista tekemättömistä töistä, vastuista ja velvollisuuksista. Kunnon orjapiiskurin tavoin aurinko neliö saturnus vaatii tekemään kaiken, murehtimaan kaikesta ja tuntemaan vastuuta myös niistä asioista, jotka eivät sinulle kuulu. Ja yllättäen aspektin luonteeseen kuuluu, että löydät realistiset ja käytännölliset tavat selviytyä kaikesta.

Venus siirtyy jousimiehen merkkiin klo 14:30 ja päästää ilon valloilleen. Kujeileva, seikkailuhenkinen, rohkea, suuripiirteinen ja optimistinen asenne rakkaudessa ja ihmissuhteissa on juuri sitä, mitä nyt tarvitaan. Nyt on flirtin ja romanssien aika. Eikä nyt haeta sielunkumppania vaan ihmistä, jonka kanssa on hauska matkustaa, löytää uusia asioita myös läheltä ja keskustella niin filosofiasta kuin pintamuodista. Venus on jousimiehessä 4.2. asti.

Kuu vesimiehessä tekee konjunktion neptunukseen ja nostaa intuition tasoa huomattavasti. Sinä vain tiedät, miten asiat sujuvat ja aistit lähelläsi olevien ihmisten fiilikset. Herkkyytesi ansiosta innostut helposti. Käytännön asioiden hoitamista kuun konjunktio neptunukseen ei suosi.

torstai 6. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 060111

Venuksen aika skorpionissa alkaa olla lopuillaan, sillä huomenna venus siirtyy jousimiehen merkkiin. Venuksen ollessa skorpionissa nousivat esiin kysymykset: kuinka paljon sinua rakastetaan, mikä ihmissuhteissa on tärkeintä, kuinka syvästi olet sitoutunut rakkaisiisi ja mikä pitää sinua ihmissuhteissasi. Kiihkeät tunteet, syvä intohimo, omistushalu ja pakkomielteisyys ovat olleet keinoja saada vastauksia näihin kysymyksiin.

Pinnallisiksi kokemasi ihmissuhteet ovat tuntuneet vaivaannuttavilta ja turhilta. Kaikki tai ei mitään –ajattelu on ohjannut käyttäytymistäsi ja kovillehan sellainen ottaa. Venus skorpionissa antaa paljon, vaatii paljon ja vie mennessään parasta ennen -päivänmäärän ohittaneet ihmissuhteet.

Kuu on vesimiehessä koko päivän. Aikataulut ja rutiinit saavat väistyä, sillä vapaus on paljon tärkeämpää. Hyvä päivä isoille juhlille, joissa kaikki eivät tunne toisiaan.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 050111

Kuu kauriissa tekee sekstiilin sekä jupiteriin että uranukseen kaloissa. Elämä tuntuu hyvältä ja haluat nauttia siitä ystävien, rakkaiden ja perheen kanssa. Opiskelujen aloittaminen jollakin täysin uudessa asiassa tuntuu hyvältä jutulta, samoin matkustaminen paikkaan, jossa et ole ennen käynyt. Miellyttävä yllätys saattaa katkaista päivän rutiinit.

Vesimieheen kuu siirtyy klo 18:08. Haluat olla vapaa rutiineista ja rajoitteista. Sosiaalisuutesi vie sinut tilanteisiin, joissa kohtaat ajatusmaailmaltaan toisenlaisia ihmisiä. Uteliaisuutesi sen suhteen, mikä ihminen on, nauttii kovasti tällaisista tilanteista.

Venus jousimiehessä tekee neliön chironille kaloissa. Päivän muista hyvin positiivisista fiiliksistä poiketen saatat välillä tuntea olevasi vereslihalla. Vanhat haavat, menneisyyden ikävät asiat, muistuvat mieleen jostain sanasta, tilanteesta tai kohtaamisesta. Astrologisen ajattelun mukaisesti tällaiset hetket ovat sitä varten, että vapautuisit menneisyyden kipupisteistä ja pystyisit nauttimaan tästä hetkestä.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 040111

Astrologinen superpäivä on lähes ohi.

Aamua kaunisti uusikuu kauriissa, jonka yhteydessä oli auringonpimennys. Se oli osittaisena nähtävissä myös Suomessa. Uudet alut liittyvät työhön, uraan, saavutuksiin, maineeseen ja julkiseen rooliin.

Tänään oli myös jupiterin ja uranuksen viimeinen konjunktio kaloissa. Uudistumisen tarve on niin suuri, että sen vuoksi riskien otto tuntuu jopa välttämättömältä. Uudenlainen ajattelu tulee oivalluksina. Rohkeus on päivän sana.

Venus, tuo ihana rakkauden planeetta, on tehnyt neliötä neptunukselle vesimiehelle ja kolmiota jupiterille ja uranukselle kaloissa. Ihmissuhteiden kautta tulevat muutokset vaikuttavat elämässä pitkään.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 030111

Varhain aamulla kuu tekee sekstiilin neptunukselle vesimiehessä ja neliön jupiterille ja uranukselle kaloissa. Huikeita unelmia ja mielikuvia, joita suuri ego ja yllättävät käänteet.

Joillekin aamu aukeaa vasta kuun siirryttyä kauriiseen 09:39. Vakava ja varovainen suhtautuminen elämään voi olla myös seurausta aamuyön sähellyksistä.

Olen matkoilla ja tämä tulee ajastettuna.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 020111

Onko tämä nyt sopivaa: sunnuntai alkaa vakavalla ja velvollisuudentuntoisella kuun sekstiilillä jousimiehestä saturnukselle vaa’assa? Juhlat on sitten juhlittu ja huomenna töihin. Ettei töihin meno olisi liian raskasta, on siihen parasta valmistautua sopivalla sunnuntaiahdistuksella.

Onneksi tuo ei ole koko totuus tästä päivästä – ja koko totuuden löytäminen olisikin todella vaikeaa.

Kuun ja merkuriuksen konjunktio jousimiehessä iltapäivällä valaa lujaa uskoa tulevaisuuteen ja rakentaa suuria suunnitelmia. Kylmä logiikka saa tänään huutia. Tunteet, mielikuvitus ja menneisyyden arvostus näkyvät ajattelussa, puhumisessa ja kohtaamisissa ihmisten kanssa.