lauantai 29. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 290111

Kuu jousimiehessä ei oikeastaan ole kiinnostunut yksityiskohdista eikä arjessa ahertamisesta. Suuret kuviot, yltiöpäinen seikkailuhenki, filosofiset kysymykset ja maailmanympärysmatkat tyydyttävät mielen kuun ollessa jousimiehessä.

”To be or not to be” on tietenkin peruskysymys, mutta jousimiehen filosofinen pohdinta kohdistuu myös yhteiskuntaan ja maailman tilaan. Minkälainen on oikeudenmukainen verotus? Mistä ilmastonmuutoksessa on kysymys ja mikä siinä olisi paras tapa toimia? Mitä on demokratia ja kuinka yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus toteutetaan?

Kuun sekstiili saturnukseen vaa’assa muistuttaa, mikä on mahdollista ja mikä ei. No, kuinka moni on tästä lähdössä kiertämään maailmaa? Kuinka monelle se on realistinen mahdollisuus? Monelle realistisin maailmanympärysmatka on Avara luonto lauantai-illan televisiotarjonnassa. Taide musiikin, kirjallisuuden, kuvien ja elokuvien muodossa tarjoaa toki aina mahdollisuuden.

Ensi yönä toteutuva kuun ja venuksen konjuktio mahdollistaa sen tärkeimmän matkan ihmisen elämässä eli matkan toisen ihmisen luo.

perjantai 28. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 280111

Kuun siirtyminen jousimiehen merkkiin aamulla keventää fiiliksiä. Löytöretket taiteessa ja elämässä, matkat sinne ja takaisin vievät ajatukset kauas arjesta. Skorpionikuun raskaat fiilikset ovat vain kummallinen, jo hämärtynyt, muistikuva.

Positiivista asennetta vahvistaa kuun kolmio jupiterille oinaassa. Innostus ja luottamus omiin ideoihin on vahva. Olet täynnä hyvää tahtoa. Tällä aspektilla lottovoitto jaetaan sukulaisten ja läheisten kesken. Mitä järkeä olisi olla yksin rikas?

Päivän synttärisankari on Jackson Pollock (1912-1956). Sen kunniaksi hänen maalauksensa Number 4, vuodelta 1950. Aitona sen voi nähdä USA:ssa, Pittsburghin kaupungissa, Carnegie Museum of Art -nimisessä taidemuseossa.

torstai 27. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 270111

Kuu on skorpionissa koko päivän. Pinnallisuus ja keskinkertaisuus eivät nyt tyydytä. Mitä syvemmälle pääsee kaivautumaan itsensä tutkiskelussa – tai toisen – sitä parempi. Ihmissuhteiden ja tilanteiden kriisiytyminen tuntuu hyvältä keinolta päästä asioiden ytimeen ja niiden uudistamiseen.

Kuun tekemä sekstiili Merkuriukselle kauriissa tukee neuvottelujen, kaupankäynnin, yhteistyön ja kaikenlaisen viestinnän onnistumista.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 260111

Kuu siirtyi aamuyöllä skorpioniin ja näkyy pilvettömällä taivaalla upeana puolikkaana. Auringon ja kuun neliö on tarkka klo 14:57, jolloin alkaa kuun viimeinen neljännes. Tietoisuuden kriisiksi kutsuttu kuunvaihe liittyy tyytymättömyyteen asioiden nykyiseen tilaan ja vertautuu keski-iän kriisiin. Muutoksen kaipuu on suuri, mutta välineet muutoksen toteuttamiseen ovat vielä hukassa.

Kuun viimeinen neljännes ei ole kovin puhelias. Tämän päivän Merkuriuksen neliö kauriista (Saturnuksen hallitsema merkki) perääntyvälle Saturnukselle vaa'assa kehottaa pikemmin vaikenemaan kuin tuomaan julki keskeneräisiä ajatuksia. Perusteellisesti harkitut ja muotoillut ajatuksen sen sijaan voivat kantaa pitkälle. Houkutus negatiiviseen ajatteluun on suuri. Myös sarkasmi, ylikriittisyys ja tunteettomuus nostavat myös päätään.

Voimakkaiden tunteiden kuu skorpionissa pitää tosin huolen siitä, että tunteita on. Siellä jossain syvällä.

Päivän synttärisankari on Eartha Kitt (s. 1927). Sen kunniaksi hänen kappaleensa Where is my Man.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 250111

Kuu vaa'assa tekee parhaansa keventääkseen ilmapiiriä, tehdäkseen asioista helppoja ja jotta kaikilla olisi kivaa. Kuun konjunktio saturnukselle aamulla viritti päivän velvollisuudentunteella ja realismilla. Vastapainona kuun sekstiili venukselle jousimiehessä lisää flirttiä ja romanssinpoikasta ja muistuttaa elämän miellyttävistä puolista.

Kuuta enemmän päivän teemaa säväyttää Saturnuksen pysähtyminen ja huomenna alkava puolisen vuotta kestävä perääntyminen. Pysähtynyt Saturnus tuntuu kasaavan velvollisuuksia ja tehtäviä joka suunnasta. Päivän sana on pitäisi. Ei ihme, jos olo tuntuu raskaalta.

Peruuttava Saturnus puolestaan auttaa löytämään tasapainon sen välillä, miten haluaisi asioiden olevan ja miten ne oikeasti ovat. Koska Saturnus on vaa'assa, realismin oppitunti pidetään ihmissuhteista.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 240111

Yöllä vaakaan siirtynyt kuu korostaa sosiaalisten taitojen merkitystä. On osattava käyttäytyä, olla kohtelias ja diplomaattinen. Toisen ihmisen huomioiminen voi tosin mennä niin pitkälle, että omat tarpeet jäävät sivuun. Kuun ollessa vaa'assa ajatus on kirkas. Keskustelu on miellyttävää, sillä jokaisen mielipidettä on kuunneltava ja toisin ajattelevaa on niin helppo ymmärtää. Harmonia, kauneus, taiteellisuus ja sosiaaliset tilanteet tyynnyttävät mieltä.

Kuun kolmio marsille vesimiehessä terävöittää tilannetta muistuttamalla omista tarpeista. Korostunut itsevarmuus ja vaistomainen tietoisuus siitä mitä halua, synnyttää impulsiivista käyttäytymistä.

Kuun neliö plutolle haluaa hallita tunteita, omia tai muiden. Manipulointiin yltyvä tarve hallita muita voi johtaa ikäviin kiistoihin, joissa vastakkainasettelu vain vahvistuu. Oman elämän hallinnassa keskeiseksi nousee uudistumisen tarve.

Jupiter oinaassa innostaa ja valaa rohkeutta jokaiseen ideaan ja tekoon, joka syntyy sinusta itsestäsi.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 230111

Kuu neitsyessä on pragmaattinen ja harkitsevuudessaan varovainen. Se ei silti pysty peittämään sitä innostusta ja onnistumisen tunnetta, jonka jupiter oinaassa saa aikaiseksi. Nauttikaamme siitä!

Venus jousimiehessä tekee sekstiilin saturnukselle vaa’assa. Yleensä tätä aspektia kuvataan sanoilla ”kypsä rakkaus” ja ”realismi”, jotka sinänsä antavat viitteitä transiitin olemuksesta. Ihmissuhteet perustuvat molemmin puoleiseen luottamukseen, kunnioitukseen ja tietoisuuteen siitä, että toinen on siinä. On kyse rakkaudesta, jota ilmaistaan vähäeleisesti. Yleensä tämä on positiivinen aspekti, joten realismikin suuntautuu toiveikkaasti tulevaisuuteen.

Jonkinlainen tyytymättömyys kytee illan mittaan. Sitä voisi kutsua sunnuntaiahdistukseksi, sillä kyse on vapaudenkaipuusta ja tyytymättömyydestä rutiineihin ja aikatauluihin. Eikö elämässä kuuluisi olla jotain villiä sen sijaan että vain yritetään jotenkuten elää? Kuun oppositio uranukselle kaloissa voi saada aikaiseksi äkillisiä irtiottoja omasta elämästä. Sunnuntai-illan rutiineja voivat häiritä sähkökatkokset, toimimattomat kodinkoneet ja netin reistailu. Ota ne vastaan tervetulleina mahdollisuuksina tehdä jotain aivan muuta.