lauantai 15. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 150111

Voi miten olisikaan mukavaa olla joku muu tai elää toisenlaista elämää! Kuun neliö härästä neptunukselle vesimiehessä saa unelmoimaan lottovoitosta ja pakenemaan lauantaiaamun todellisuutta haaveisiin.

Aamun päiväunelmat muuttuvat miellyttäväksi levottomuudeksi kuun tehdessä sekstiiliä uranukselle kaloissa. Jännityksen kaipuu iskee eikä lauantaisiivous tunnu mielekkäältä. Aina voi keksiä uuden tavan selvitä rutiineista. Kun sekstiili jupiterille antaa vinkin: talkoohenki on nyt vahva ja yhdessä tekeminen tuntuu hyvältä.

Juuri ennen kaksosiin siirtymistä klo 15:23 kuu tekee kolmion marsille kauriissa. Tunnet itsesi johtajaksi, joka organisoi asiat ja sanoo ystävälliset suorat sanat tarvittaessa. Se mitä haluat (mars) ja se mitä tarvitset (kuu) ovat sopusoinnussa keskenään.

Kuu kaksosissa yllyttää uteliaisuuteen ja sosiaalisuuteen. Kuu kaksosissa on tippaleipäaivojen aikaa, monen asian tekemistä yhtä aikaa. Tv, netti ja radio ovat yhtä aikaa päällä, mutta sekään ei riitä. Kaikki se uusi tieto, mitä olet oivaltanut, on toki jaettava ystäville.

Varovaisesta ja huolellisesti harkitsevasta marsista kauriissa saamme nauttia viimeistä päivää. Ensi yönä klo 00:41 mars siirtyy vesimiehen merkkiin. Siitä lisää huomenna.

Päivän synttärisankari on Martin Luther King (s. 1929). Sen kunniaksi I have a dream –puhe. Unelma paremmasta maailmasta on aina ajankohtainen.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 140111

Kuu on edelleen härässä muistuttamassa fyysisistä tarpeista. Kosketuksen kaipuu ja halu koskettaa on suuri, mutta nautinnon lähteinä toimivat myös syöminen ja luonnossa liikkuminen.

Härän elementti on maa. Aurinko, merkurius, mars ja pluto kauriissa edustavat myös maaelementtiä. Maaelementtiin liitetään käytännöllisyys, järkevyys, vastuuntuntoisuus, loogisuus ja suunnitelmallisuus. Kuluuko tämä perjantai sitten vain järkevien asioiden puitteissa?

Venus jousimiehessä vastaa: ”Ei missään tapauksessa!”. Ja tuumaa, että aina on sopiva hetki pienelle flirtille ja romanssille.

Mars kauriissa tekee sekstiilin jupiterille kaloissa eikä silloin lähtökohtana ole järkevyys. Tosin tällä aspektilla optimismi ja idealismi on järkevää. Hurjimpienkin ideoiden toteuttaminen on täysin mahdollista, koska luottamus tulevaisuuteen ja itseen on suuri. Tahdonvoima ja energisyys on tarttuvaa ja innostavaa ja siksi nyt on helppoa saada muut tukemaan ajatuksiasi. Matkakumppanin, elämää tai matkaa varten, löytyminen on helppoa, koska positiivinen asenne vetää ihmisiä puoleensa.

torstai 13. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 130111

Kuu siirtyi aamulla sensuelliin härkään. Kaikki aisteja hyväilevä tekeminen saa sielun iloitsemaan. Kosketuksen voima on nyt tavallista suurempi, samoin tarve tehdä hyvin konkreettisia asioita. Kevään merkkinä härkä muokkaisi maata ja istuttaisi perunoita tai kukkia, mutta nyt talvisaikaan konkretia tulee esim. lumenluonnista tai ruoan laitosta.

Merkurius palaa kauriin merkkiin klo 13:25 ja viipyy siinä 4.2. asti. Ajatteluun, liikkumiseen, kauppaan ja kommunikaatioon liittyvä merkurius on kauriissa peräänantamaton ja määrätietoinen. Sanonta "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" on melko varmasti merkuriuskauriin lanseeraama. Käytännöllinen, kylmäpäisen järkevä lähestyminen asioihin ja yhteen asiaan keskittyminen ovat nyt keinoja saada paljon aikaan.

Mars kauriissa tekee sekstiilin jupiteriin kaloissa. Tämä hyvin positiivisen energian aika kannattaa hyödyntää, sillä kaikki asiat tuntuvat toimivan ja liikahtavan eteenpäin.

Päivän synttärisankari on Orlando Bloom (s.1977), joka antaa kuvassa näytteen sensuaalisuudesta.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 120111

Tämän päivän teema on rohkeus. Sitä tuo päivään perusfiiliksenä kuu oinaassa. Auringon ja kuun neliö klo 13:31, kuunvaiheista ensimmäinen neljännes, pitää sisällään murrosikäisen rohkeutta ja uhmaa kaikkea sellaista kohtaan, jonka parasta ennen –päiväys oli jo.

Marsin sekstiili kauriista uranukselle kaloissa on näistä rohkein. Tällä aspektilla lähdetään kartoittamaan avaruuden tuntemattomia alueita. Hyppy tuntemattomaan ja valmius ottaa riskejä ovat luontevia tapoja tehdä elämässä tarvittavia muutoksia. Halu olla vapaa ja halu korostaa omaa itsenäisyyttä ja erilaisuutta muihin ihmisiin verrattuna tuntuvat tärkeiltä.

Päivän synttärisankari on Jack London (s. 1876), jonka kirjoissa seikkaillaan mm. Alaskan lumikentillä. Oheinen teksti tunnetaan Jack Londonin uskontunnustuksena, vaikka ei ole varmuutta siitä, että hän kirjoitti sen.

I would rather be ashes than dust!
I would rather that my spark should burn out
in a brilliant blaze than it should be stifled by dry-rot.
I would rather be a superb meteor, every atom
of me in magnificent glow, than a sleepy and permanent planet.
The function of man is to live, not to exist.
I shall not waste my days trying to prolong them.
I shall use my time.

Hyvää päivän jatkoa!

tiistai 11. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 110111

Kuu on edelleen oinaassa. Impulsiivisuus ja vaistomaisuus ovat toiminnan lähtökohtia, mutta asenteena on lapsen vaatimus saada olla kaiken mitta.

Merkurius jousimiehessä tekee neliön uranukselle kaloissa. Asioiden ymmärtäminen on äkillistä ja tapahtuu yllättävissä tilanteissa, kuten kävi aikoinaan eräälle Arkhimedeelle kesken kylvyn. Toinen asia on sitten selittää muille nämä Heureka-oivallukset ja saada heidät niihin uskomaan. Päässä pyörivät lukuisat jutut tekevät hajamieliseksi.

Merkuriuksen neliö jupiterille kaloissa avaa vilkkaan keskusteluyhteyden lähes kaikkien kanssa ja lähes kaikista asioista. Puhetta pulppuaa, dialogia käydään – ehkä vain puhumisen vuoksi. Koska jupiter on kuviossa mukana, jotain suurta voi kuitenkin syntyä. Koska on kyse neliöaspektista, toisen puhevirta mahdollisesti keskeyttää sinut tai itse häiritset toista puheellasi.

Merkuriuksen neliöt jupiterille ja uranukselle saattavat tuntua liialta. Liikaa ideoita, liikaa uusia asioita, liikaa tietoa, liikaa kommunikaatiota. Joskus niinkin.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 100111

Päivä alkoi vauhdikkaasti kuun ja marsin sekstiilillä. Myöhemmin kuun konjunktio jupiteriin ja uranukseen kaloissa kiihdyttävät vauhtia, joten pidä hatustasi kiinni. Monet asiat tuntuvat suuremmilta kuin ne oikeasti ovatkaan. Vapaudenkaipuu tuntuu lähes ylivoimaiselta. Yllättävät käänteet päivän rutiineihin ja aikatauluihin ja uudet tuttavuudet ovat siis enemmän kuin tervetulleita.

Jotta vauhti jatkuisi, kuu siirtyy oinaan merkkiin klo 17:24. Minän impulsiiviset ja vaistomaiset vaatimukset vievät sinne minne nenä osoittaa. Paikallaan oleminen on oinaskuulle lähes mahdottomuus.

Merkurius jousimiehessä tekee sekstiilin neptunukselle vesimiehessä. Inspiraatio ja intuitio vievät asioita eteenpäin.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Päivän horoskooppi 090111

Kuu kaloissa nostaa edelleen intuition voimaa päivän valinnoissa. Herkkyys toisten ihmisten fiiliksille voi tuntua jopa liialliselta ja silloin halu vetäytyä omaan rauhaan on suuri. Samasta syystä kuu kaloissa voi ilmetä myös ujoutena ja jopa pelokkuutena. Jos ulkomaailman kohtaamisessa on vaikeuksia, pään sisällä mielikuvitus, unet ja unelmat toimivat luovuutta edistävästi. Yhteys sisäiseen minään ja universumin saloihin voi purkautua ulos visionäärisinä kuvina ja ideoina paremmasta maailmasta.

Aurinko kauriissa ja kuu kaloissa tekevät sekstiilin illalla muistuttaen uudenkuun voimasta. Uusien asioiden aloittaminen tuntuu hyvältä, sillä se mitä haluat ja se mitä tarvitset, ovat harmoniassa keskenään.