lauantai 11. kesäkuuta 2011

Päivän horoskooppi 110611

Kuu siirtyy ensi yönä skorpioniin mutta tämä päivä vietetään elegantin vaakakuun seurassa. Hyvät tavat ja korrektius nousevat keskeisiksi. Tyyli on tärkeää niin pukeutumisessa kuin sosiaalisissa tilanteissa. Reiluuden, oikeudenmukaisuuden ja totuuden tavoittelu saa vaakakuun tarkastelemaan asioita monelta kantilta. Kolikosta löytyy enemmän kuin kaksi puolta. Tällainen perusteellinen asian kääntäminen ja vääntäminen voi johtaa vaikeuksiin tehdä nopeita ratkaisuja.

Vaakakuun aikana ihmissuhteet, etenkin parisuhteet, ovat keskiössä. Puheessa käytetty subjekti on ”me” ei koskaan pelkästään ”minä”. Vaa’an tarve miellyttää voi tuntua jopa hankalalta, sillä puheet ja ajatukset myötäilevät nyt toista. Tivattaessa, mitä toinen oikeasti ajattelee, saa vaakamaisen vastauksen, jossa asiaa käsitellään kaikista näkökulmista. Eikä tivaaja saa sittenkään selvyyttä siitä, mitä toinen ajattelee.

Auringon ja kuun kolmio tuo päivään miellyttävää helppoutta ja harmoniaa.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Päivän horoskooppi 100611

Kuun ollessa vaa'assa toiminnan ja käyttäytymisen lähtökohtana on ristiriitojen ja konfliktien välttely. Niinpä omat tunteet ja halut laitetaan sivuun ja riidan välttämiseksi tehdään, niin kuin sanoo.

Ei kovin viisasta. Silti se on paras ratkaisu vaakakuulle, joka tarkastelee asioita, ihmissuhteita, kysymyksiä, ongelmia ja tietoa älyllisesti ja mahdollisimman monipuolisesti. Ei silloin ehdi tunteisiin vajota.
Kuun neliö Plutolle kauriissa houkuttelee kuitenkin tunteet pintaan syvältä alitajunnasta. Intohimoa, voimakkaita tunteita ja tunteilla manipuloimista on luvassa päiväkahvien aikaan.

Venuksen neliö kaksosista Neptunukselle kaloissa rakastaa rakkauden vuoksi eikä platoninen rakkaus ole sille vierasta. Kuinka muuten voi rakasta jumalatarta tai jumalaa? Rakkaus tulee vastaan taianomaisesti, lumouksena ja hurmoksena. Suuren romanssin aikaa. Idealismi saa helposti illuusion muodon ja arkeen palaaminen voi tuntua hyvin ikävältä. Mutta ei ihan vielä.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Päivän horoskooppi 090611

Kuu vastuuntuntoisessa neitsyessä tekee kolmion Marsille. Marsin itseluottamus ja rohkeus täydentävät neitsytkuun täydellisyydentavoittelua. Vahvistuneet tunteet saavat sinut reagoimaan herkästi ympäristöösi, muihin ihmisiin (etenkin miehiin) ja itseesi.

Tänään koetaan sellainen ihme, että Jupiter tekee sekstiilin Neptunukselle. Edellisen kerran nämä planeetat olivat sekstiilissä helmikuun lopulla vuonna 1999. Silloin eläinradan merkit olivat eri, nyt sekstiili on härän ja kalojen merkeissä. Idealismia olisi tarjolla runsaasti. Yhteys tietoisen minän ja alitajuisten/tiedostamattomien toiveiden ja halujen välillä on auki. Rentoudu ja ota vastaan, mitä universumilla on sinulle antaa.

Venus siirtyy kaksosiin klo 17:23 ja viipyy kaksosten merkissä 4.7. asti. Venus kaksosissa on kepeä, puhelias, sosiaalinen ja kiinnostunut kaikesta mahdollisesta. Keskustelet ovat kepeitä, syvällisiä, nopeita tai useita tunteja kestäviä. Rakkaus syntyy puhuessa ja keskustellessa ja samoilla keinoilla sen voi nyt myös uudistaa. Venus kaksosissa ottaa sydämenasiat kevyesti, flirttailee mielellään eikä ole kovin sentimentaalinen.

Tänä ihanana päivänä synttäreitään viettävät mm. Johnny Depp (s. 1963), Natalie Portman (s. 1981) ja Deep Purplen kosketinsoittaja Jon Lord (s. 1941). Sen kunniaksi Deep Purplen Child in Time.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Päivän horoskooppi 080611

Kuu neitsyessä keskittyy yksityiskohtiin ja täydelliseen suoritukseen. Hyvä olo tulee järjestyksestä, sen ylläpidosta tai saavuttamisesta.

Kuun tekemä neliö Merkuriukselle kaksosissa näyttäytyy konflikteina, joissa asiat riitelevät keskenään hyvin tunnepitoisella tavalla. Suusta syöksähtää kommentteja, joiden tarkoitus on tehdä toisesta vielä täydellisempi. Harmi vain, että kommentin vastaanottajasta se voi tuntua ilkeilyltä.

Chiron aloittaa tänään perääntymisen ensimmäisessä asteessa kaloja. Chironiin liittyvä parantuminen kääntyy sisäänpäin. Maailmanparannuksen aika on myöhemmin.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Päivän horoskooppi 070611

Kuu jatkaa leijonassa vaatien ja saaden huomiota osakseen. Illalla kuun tekemä neliö Venukselle härässä voi tuoda huomiota tahoilta, jotka eivät vastaa arvomaailmaasi. Sokean rakastumisen aspekti kesän tähän mennessä lämpimimpänä iltana voi yllättää.

Merkurius kaksosista tekee kolmion Saturnukseen vaakaan. Ajatukset saavat muodon, jolloin niiden esittäminen on helpompaa. Selkeä ja kirkas ajattelu viihtyy yksityiskohdissa ja käytännöllisissä asioissa, joilla rakennetaan tulevaisuutta.

Kuu siirtyy neitsyeeseen klo 22:33.

Tänään viettäisivät synttäreitä taidemaalari Paul Gauguin (1848 -1903), näyttelijä Dean Martin (1917-1995). Laulaja Tom Jones (1940) ja muusikko Prince (1958) esittävät kumpikin kappaleen "Kiss". Tässä sen esittää Prince.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Päivän horoskooppi 060611

Draamakuningattarien ja –kuninkaiden aikana (kuu leijonassa) huomionkipeys näkyy pukeutumisessa, kuuluu puheessa ja toteutuu teatraalisuutena. Luovuus ja romantiikka kukkivat. Tunteiden leiskuessa tavoitteet ovat korkealla ja unelmat ovat suuria.

Kuun sekstiili Saturnukselle vaa'assa yrittää vetää maanpinnalle ja onnistuu siinä hetkeksi. Ja sitten taas jatketaan värikylläistä ilottelua.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Päivän horoskooppi 050611

Kuu ravussa teki aamulla sekstiilin venukseen ja voi kuinka mukavalta kaikki tuntui. Siihen fiilikseen olisi voinut jäädä kelliskelemään ja nauttimaan sunnuntain rauhasta. Kuu ravussa tarvitsee todella hyvän syyn lähteäkseen kotoa pois.

Merkuriuksen neliö kaksosista Chironille kaloissa jäykistää tänään sosiaalisia tilanteita, asioita kun ei voi tarkastella pelkästään älyllisesti. Väärinkäsitykset ja loukkaavat kommentit ja väärät sanat väärään aikaan ovat nyt mahdollisia.

Kuu siirtyy leijonan merkkiin kuuden aikaan illalla. Leijonan lämpö, sosiaalisuus, rehellisyys ja lähes lapsenomainen asenne asioihin sulattaa jään. Juhlat voivat alkaa! Kuun neliö leijonasta Jupiterille härässä lisää hyvää fiilistä optimismillaan ja positiivisuudellaan.