lauantai 6. marraskuuta 2010

Päivän horoskooppi 061110

Kun uusikuu osuu päivään, jolloin vietetään pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivää, ollaan vahvasti skorpionin merkissä. Kuolema, uudelleensyntyminen, nahanluonti ja elämän syvällinen muutos ovat kaikki skorpionin syvintä olemusta. Tämän päivän uusikuu kehottaa aloittamaan alusta, jopa tyhjästä. Elämän paljauden ja alastoman totuuden oivaltaminen ovat tätä päivää.

Uudenkuun aikana aurinko ja kuu ovat konjunktiossa. Kuuta ei näy, on pimeää. Tämä on hienosti esitetty elokuvan Uusikuu alussa, jossa täysikuu pienenee vähitellen ja lopulta on vain pimeää. Astrologiassa uudenkuun merkitys ei ole tässä pimeydessä, vaan sen päättymisessä. Kuu alkaa kasvaa, valon määrä lisääntyy.

Tämän päivän uusikuu ei ole pelkästään raskasta ja syvällistä mietiskelyä elämän merkityksestä. Se on jännittävän seikkailun aloittamista, uusien asioiden suunnittelua ja löytämistä, uusia ihmisiä ja vaikka hiustenvärjäystä.

Uusiin, jopa elämäsi kannalta vallankumouksellisiin, asioihin kehottaa tänään myös merkuriuksen ja uranuksen kolmio.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Päivän horoskooppi 051110

Kuu siirtyi aamulla skorpioniin ja nostattaa sieltä tunteita. Konjunktio venuksen kanssa muistuttaa asioista, joiden puolesta kannattaa, voi ja pitää taistella! Tunnet eläväsi täysillä joka hetkessä. Tapaamiset ihmisten kanssa ovat kiinnostavia ja haastavia.

Merkuriuksen tehdessä neliötä neptunukselle on aivan ihanaa tehdä jotain mielikuvituksellista ja epärealistista. Sopii oikein hyvin pyhäinpäivän aattoon ja pyhäinpäivään, jolloin televisio näyttää kauhuleffoja toinen toisensa jälkeen. Jos Halloween tuntuu liian rankalta, vuokraa Twilightin Houkutus tai Uusikuu.

Jos kauhu ei maita, katso Tuulen viemää. Scarlettin esittäjän Vivien Leighin syntymästä tulee tänään 97 vuotta!

torstai 4. marraskuuta 2010

Päivän horoskooppi 041110

Tänään jupiterin päivänä merkurius ja jupiter tekevät kolmiota keskenään ja valaisevat suunnitelmiasi idealismin kauniilla valolla. Torstai on todellakin toivoa täynnä. Mars jousimiehessä vahvistaa tarvetta ottaa asiat rennosti ja lähettää seikkailulle.

Kun lisäksi kuu on vaa'assa tuomassa elämään diplomaattisuutta, kauneudenkaipuuta ja ihmissuhteita, voi vain todeta: oikein hyvää päivää kaikille Päivän horoskoopin lukijoille!

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Päivän horoskooppi 031110

Aamu alkaa voimakkaiden tunteiden tuodessa ristiriitoja alitajunnasta pintaan. Kuu tekee vaa'asta neliötä plutolle kauriissa ja saa sinut tuntemaan voimakkaammin ja enemmän kuin haluaisitkaan. Onneksi kuu vaa'assa tarjoaa myös ratkaisun ja suosittaa diplomatian käyttöä ongelmatilanteissa. Tosin vaakakuu voi ehdottaa sinulle myös ongelmien lakaisemista maton alle, mutta se ei nyt onnistu.

Sosiaalisia kohtaamisia suosii vaakakuun lisäksi kuun sekstiili marsiin jousimiehessä. Positiivinen energia, jossa yhdistyy tunne ja toiminta, antaa hyvän pohjan tälle päivälle.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Päivän horoskooppi 021110

Järjestyksentarpeesi korostuu tänään kuun tehdessä neitsyessä sekstiilisä merkuriukselle skorpionissa. Päästäksesi toivottuun lopputulokseen saat paneutua arvoitusten ja ongelmien ratkaisuun, neuvotella ja käydä kauppaa. Ihmissuhdetaitosi ovat parhaimmillaan, sillä pystyt tasapainoisesti käyttämään sekä tunnetta että järkeä.

Venuksen ja pluton sekstiilin positiiviset vaikutukset tuntuvat voimakkaina, syvinä ja aitoina tunteina sekä luottamuksena siihen, että asiat ovat niin kuin pitääkin.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Päivän horoskooppi 011110

Koko aamun olen ihmetellyt, mikä oikein mättää. Olin päivän aspekteista noteerannut vain kuun ja venuksen sekstiilin eivätkä fiilikseni vastanneet sitä lainkaan. Ei helppoa ihanaa viehättävää sosiaalista syvälle menevää tai syviä tunteita.

Sen sijaan kummallista ärtymystä, joka ei aivan ole pinnassa vaan pienen raaputuksen alla valmiina nousemaan pintaan. Kuin asiat sujuisivat väärinpäin tai väärään suuntaan. Ja vaikka mitä tekisit kääntääksesi suunnan oikeaksi, se vain kääntyy pahemmaksi.

Selvisihän se: kuu neliö mars osaa olla todella hankala.

Onneksi se alkaa olla ohi ja voi rauhassa nauttia kuun ja venuksen sekstiilistä, venuksen ja pluton sekstiilistä ja kuun kolmiosta plutolle. Tosin pluton ollessa kuvioissa mukana asiat eivät ole kevyitä. Kohtaaminen sielunkumppanin, parisielun tai kauan kadoksissa olleen ystävän kanssa on ihanaa, mutta se sattuu, koska elämä vie eri suuntiin. Saat muistutuksen siitä, mitä elämä voisi olla, mitä varten olet olemassa ja millainen sinä oikeasti olet.

Kunpa sen saisi kestämään.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Päivän horoskooppi 311010

Kuu on edelleen leijonassa. Leijona on upea kissaeläin, joka käyttää vuorokaudessa 20 tuntia nukkumiseen ja makoiluun. Tänään on vuoden paras päivä viettää leijonanelämää, sillä yöllä siirrettiin kelloja tunnin verran taaksepäin. Tunti enemmän aikaa loikoiluun ja lepäilyyn, huomion keskipisteenä olemiseen, rakkauteen ja juhlimiseen!

Leijonan elämässä on aina kyse myös parisuhteesta ja perheestä. Venuksen ja pluton sekstiilin ansiosta tunteet ovat erittäin intensiivisiä ja kohtaamiset saattavat tuntua kohtalokkailta.