lauantai 27. marraskuuta 2010

Päivän horoskooppi 271110

Kuu leijonassa juhlistaa edelleen pikkujouluja. Vain kuu leijonassa voi opettaa meille juhlan syvimmän merkityksen. Se ei ole arki, eikä se ole sitä samaa kuin aina ennenkin.

Hyvän fiiliksen, kepeän hauskuuden ja juhlamielen takaavat tänään vietettäville pikkujouluille samat planeettasijainnit kuin eilen. Merkuriuksen ja neptunuksen sekstiili on tänään tarkka eli tasan 60 astetta. Intuitiosi saa sinut ymmärtämään toista puolesta sanasta ja koet sielujen yhteyttä kohtaamasi ihmisen kanssa.

Mitä pitemmälle ilta kuluu, sitä vaikeammaksi käy toisen ihmisen ymmärtäminen – alkoholin määrästä riippumatta - merkuriuksen tehdessä neliötä uranukselle. Saatat yhtäkkiä kyllästyä siihen, että vielä vapaa-aikakin kuluu työpaikkaan liittyen ja karkaat pikkujouluista toisiin juhliin tai kotiin.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Päivän horoskooppi 261110

Viikonloppu ennen ensimmäistä adventtia on perinteisesti pikkujoulujen sesonkiaikaa. Tällä kertaa hauskat juhlat takaa kuu leijonassa, aurinko, merkurius ja mars jousimiehessä sekä venus vaa'assa. Leijonaan liitetään romanssit ja juhlat, vaakaan rakkaus ja jousimieheen seikkailun hauskuus. Kaiken pitäisi sujua toiveiden mukaisesti.

Merkuriuksen sekstiili jousimiehestä neptunukselle vesimiehessä nostaa intuitiotasi ja osaat vaistomaisesti valita oikean lähestymistavan ja puheenaiheen ;)

Tina Turner täyttää tänään 71 vuotta. Valitsin Proud Maryn, jonka Tina esittää yhdessä aviomiehensä Ike Turnerin kanssa muistutukseksi siitä, että muutos on mahdollinen.

torstai 25. marraskuuta 2010

Päivän horoskooppi 251110

Amerikkalaiset viettävät tänään kiitospäivää ja kokoontuvat perinteiselle yhteiselle aterialle perheen ja suvun kesken. Onneksi amerikkalaisille ja meille kaikille, kuu ravussa lupailee kodikasta päivää ja iltaa, välittämistä ja huolehtimista läheisistä. Rakastettavuus ja ystävällisyys ovat kuitenkin haavoittuvia, sillä ravun herkkyys nopeuttaa myös mielenpahoittamista.

Päivän iso aspekti, merkuriuksen neliö jousimiehestä jupiterille kaloissa, pitänee huolen siitä, että suusta kuitenkin lipsahtelee totuuksia, joista herkkä kuu ravussa loukkaantuu. Tunne ja järki työskentelevät tänään täysin eri tasoilla. Samoilla käsitteillä tarkoitetaan eri asioita toisen puhuessa järjellä ja toisen tunteella.

Aivosi käyvät tänään ylikerroksilla merkuriuksen ja jupiterin neliön ansiosta. Ajattelet suuria ja vain suuria asioita. Yksityiskohdat, kuka niihin jaksaa kiinnittää huomiota silloin, kun on maailman valloittamisesta kyse? Tosin muiden vakuuttaminen suunnitelmiesi ylivoimaisuudesta ja suurenmoisuudesta voi olla hankalaa, mutta puhetta ainakin piisaa.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Päivän horoskooppi 241110

Kuu omassa merkissään ravussa toimii lumimyrskyyn sopivalla tavalla: haluat käpertyä kotiisi. Mieluisin paikka olisi peiton alla sängyssä, jos kuu saisi päättää asioista. Pahalta maailmalta suojautumisen lisäksi kuu ravussa herättää voimakkaan halun huolehtia läheisistä ja rakkaista, myös sellaisista, jotka elämä on kiidättänyt kauas pois luotasi.

Ravusta kuu tekee opposition plutolle kauriissa ja huomaat tunteitasi manipuloitavan. Tai sinä itse manipuloit toisen tunteita. Tiedät mikä on totuus jostain menneisyyden asiasta ja haluat muiden näkevän asian samalla tavalla. Kohtaamiset läheistesi kanssa ovat intensiivisiä ja tunteet voivat käydä kuumina.

Rapu on luonteeltaan keräilijä. Ihmisten, materian, tunteiden ja muistojen. Irti päästäminen on hyvin vaikeaa kuun ollessa ravussa, mutta kuun oppositio plutolle muistuttaa, että kaikesta ei voi eikä kannata pitää aina kiinni.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Päivän horoskooppi 231110

Kuu kaksosissa ahkeroi tänään aloittaen oppositiolla merkuriukseen ja jatkaen neliöllä jupiteriin kaloissa, kolmiolla neptunukseen vesimiehessä ja neliöllä uranukseen kaloissa. Ja yöllä kuu tekee vielä kolmion venukseen vaa'assa. Tällainen ahkerointi, mielenliikkeiden vilkkaus ja monen asian yhtäaikaisuus, sopii oikein hyvin kuulle kaksosissa. Ainoastaan kaksonen tuntee todella elävänsä silloin kun on sata tyystin erilaista asiaa yhtä aikaa hoidettavana.

Kuun ja merkuriuksen oppositio tekee pientä jäynää aikatauluihin, se hukkaa tärkeät sähköpostit ja tekstarit ja tekee sinut ärtyisäksi ja hermostuneeksi.

Kuun ja jupiterin neliö syöttää sinulle kuvaa itsestäsi kaikkeen pystyvänä ihmenaisena tai ihmemiehenä, jolle kaikki on mahdollista. Mukavaa, eikö totta? Teet kaikkea liikaa.

Kuun ja neptunuksen kolmio saa sinut lahjoittamaan rahaa spr:n katastrofikeräykseen ja itkemään kärsivien vuoksi. Olet herkkä ja haavoittuvainen. Voimistuneen intuitiosi hyödynnät kirjoittamalla kauniin tarinan yksinäisyydestä.

Kuun ja uranuksen neliö hermostuttaa, varsinkin kun ihmiset eivät ole siellä, missä heidän tulisi olla. Et ole varma edes siitä, missä sinun pitäisi olla. Ei ainakaan tekemässä sitä samaa kuin aina ennenkin.

Kuun ja venuksen kolmio päättää päivän ja haluat todella hemmotella itseäsi.

Riemukasta tiistaita kaikille!

maanantai 22. marraskuuta 2010

Päivän horoskooppi 221110

Vielä on hetki aikaa syväluodata elämää skorpionin silmin, sillä klo 12:15 aurinko siirtyy jousimiehen merkkiin. Siellä aurinko on talvipäivänseisaukseen asti, joka tänä vuonna on 22.12.

Aurinko jousimiehessä kehottaa katsomaan asioita kauempaa ja näkemään isonkuvion. Idealistinen ja optimistinen aurinko jousimiehessä tarkoittaa hyvää. Silti pyrkimyksessään totuuteen jousimies töksäyttelee tyyliin "Oletpa sinä lihonut" ja sanoo sen naiivisti ilman ilkeitä taka-ajatuksia. Sellaisesta ei kannata suuttua.

Jousimiehen asenteella elämä on seikkailu. Arkirutiinien kuluttama elämä ei tunnu oikealta. Haluat elää täysillä ja intohimoisesti. Löytämääsi oikotietä onneen julistat kaikille ja totuudenetsintäsi vie sinut kauas maailman ääriin.

Pimeimpään vuodenaikaan osuva jousimiehen aika on lääkettä sielulle ja sydämelle. Nauti elämästäsi, unelmoi paremmasta ja pidä hauskaa!

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Päivän horoskooppi 211110

Sunnuntai on olemassa sitä varten, ettei tarvitse liikkua yhtään mihinkään”, toteaa ystäväni (aurinko härässä)ja saa vahvistuksen toiselta ystävältäni (mars härässä). Täyttyvä kuu härässä myhäilee taivaalla ja toivoo myös saavansa vain olla.

Aurinko skorpionissa ja kuu härässä ovat tarkassa oppositiossa klo 19:27. Vaikka taivaalla täysikuu näyttäisi vain olla möllöttävän, on täydenkuun aika aina niin jännitteinen, että pelkkä oleminen on lähes mahdotonta. Tämän täydenkuun vastakkaisuudet ovat mm. pysyvyys (härkä) ja muutos (skorpioni), kerääminen (härkä) ja jakaminen (skrpioni).

Täysikuu on myös romanssin ja rakkauden aikaa, sillä täysikuu symboloi myös sielunkumppaneita, parisieluja, jotka ovat joutuneet toisistaan eroon. Toinen ihminen on sielun peili (täysikuu), josta löytää itsensä.

Ennen täyttäkuuta kuu tekee neliön neptunukselle. Älä siis usko aivan kaikkea, mitä sinulle kerrotaan ;). Mielikuvituksesi ja intuitiosi ovat vahvat, mutta kuinka luotettavia ne sitten ovat.

Illalla (klo 20:46) kuu siirtyy uteliaan kaksosen merkkiin ja silloin paikallaan pysyminen voi käydä ylivoimaiseksi.