lauantai 26. kesäkuuta 2010

Päivän horoskooppi 260610

Tänä juhannuksena lyhyttä yötä ja pitkää päivää valaisee täysikuu puoli kolmelta päivällä. Niinpä emme näe täydenkuun loistoa emmekä samanaikaista kuunpimennystä. Kuunpimennys kestää sen hetken, jonka maan varjo peittää kuun auringonvalolta.

Tehdessään oppositiota auringolle kuu on konjunktiossa plutoon. Siksi vain totuudella selviää tästä päivästä. Salaisuudet nousevat pintaan. Muu ei auta kuin nostaa kissa pöydälle ja puhua asioista suoraan. Se ottaa kipeää, mutta kun asiat on selvitetty, voit todellakin jättää ne taaksesi!

Pitkään kestänyt muutoksentarve vain voimistuu. Ole rohkea, toteuta unelmasi, nyt on siihen loistava aika.

Suurristi on kuvio jossa kaksi planeettaa on oppositiossa keskenään tehden samalla neliöt myös keskenään oppositiossa oleviin planeettoihin (astrologian kielessä myös aurinko, kuu ja pluto lasketaan planeetoiksi, vaikka ne eivät sitä ole). Tänään suurristin muodostavat taivaalle auringon ja merkuriuksen konjunktio ravussa, joka on oppositiossa kuun ja pluton konjunktioon kauriissa. Nämä kaikki ovat neliössä jupiterin ja uranuksen konjunktioon oinaassa, joka puolestaan tekee opposition saturnukseen neitsyen lopussa.

Näin voimakas ja monen planeetan tekemä suurristi on harvinainen. Elämme haastavaa aikaa ja mitä tahansa voi tapahtua. Uudistuminen, muutos ja vapaus ovat keskiössä. Asioita, jotka eivät tule ilmaiseksi eivätkä helposti, vastarinta on tiukka. Kyse on sinun elämästäsi ja kysymys on: ”Millaisen elämän haluat?”

Selvitä vastaus itsellesi ja anna palaa!

Jos en selittänyt kuunpimennystä riittävästi, tutustu oheiseen kuvaan.


perjantai 25. kesäkuuta 2010

Päivän horoskooppi 250610

Sateinen juhannusaatto, kuinka yllättävää! Juhannus saattaa muutenkin sujua aivan eri tavoin kuin olit suunnitellut. Herkisty kuuntelemaan itseäsi ja toimi sen mukaan.

Merkurius siirtyy tänään ravun merkkiin. Ajattelun lähtökohdaksi tulee oma kokemus, subjektiivisuus. Käsittelet asioita tunteiden kautta. Tunteet värittävät myös kaikkea puhumistasi, kirjoittamistasi ja muita tapoja, joilla ilmaiset itseäsi. ”Musta tuntuu” on tämän ajan käytetyin puheen- ja tekstinaloitus. Tunnemuistisi herkistyy ja mieleesi palautuu asioita menneisyydestä.

Astrologiset superpäivät jatkuvat. Merkurius ravussa tekee konjunktion aurinkoon, neliötä jupiteriin ja uranukseen ja oppositiota plutoon. Edelleen vaikuttavat
  • aurinko neliö jupiter
  • aurinko neliö uranus
  • aurinko oppositio pluto
  • jupiter konjunktio uranus
  • jupiter neliö pluto
  • uranus neliö pluto.

torstai 24. kesäkuuta 2010

Päivän horoskooppi 240610

Ota tänään mukaan paljon kärsivällisyyttä, rauhallista asennetta ja myönteistä ajattelua lähtiessäsi juhannusliikenteeseen, sillä merkurius neliö saturnus tekee parhaansa jumittaakseen liikennettä. Alat uskoa, että matka ei pääty ikinä, että et pääse perille tai jos vaikka pääsetkin, perillä odottaa jokin ikävä yllätys. Älä kuitenkaan syytä karttaa tai kartanlukjaa palatessasi "oikotieltä" autojonoon.

Astrologiset superpäivät jatkuvat. Raskaita oppositio-, neliö- ja konjunktioaspekteja pehmentää mukavasti kuun ja venuksen kolmio. Tapaamasi ihmiset ovat mukavia. Tunnet itsesi viehättäväksi ja sosiaaliseksi. Jos aikataulusi antaa myöten, lähde kahville tai yhdelle drinkille kavereittesi tai rakkaittesi kanssa ennen kuin ryntäät juhannuksenviettoon.

Tämän päivän fiiliksiin vaikuttavat mm. nämä planeettakuviot:
  • aurinko neliö jupiter
  • aurinko neliö uranus
  • aurinko oppositio pluto
  • kuu kolmio venus
  • merkurius neliö saturnus
  • merkurius kolmio neptunus
  • jupiter konjunktio uranus

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Päivän horoskooppi 230610

Asiat eivät välttämättä ole aivan sitä, miltä ne näyttävät. Tämän tajuaminen tekee sinut epävarmaksi, etkä tiedä, mihin uskoa. Tunne-elämän kaoottisuus saa sinut epäilemään omia tunteitasikin. Toisaalta et ole varma, onko kyse itsepetoksesta vai huijataanko sinua.

Tällaisena kuu neliö neptunus –päivänä suosittelen puhdasta eskapismia. Ainakin tiedät, että kyse on mielikuvista. Uppoudu elokuvien maailmaan ja haltioidu kirjallisuudesta, kuvataiteesta tai musiikista.

Astrologiset superpäivät jatkuvat. Tämän hetken aspektit taivaalla - kuten aurinko neliö jupiter, aurinko neliö uranus ja jupiter konjunktio uranus - lisäävät levottomuutta, hermostuneisuutta ja saattaapa pieni paniikinpoikanenkin iskeä.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Päivän horoskooppi 220610

Astrologian superpäivät jatkuvat ja on todellakin syytä miettiä mitä elämältään haluaa. Sähköinen levottomuus tuntuu kaikkialla ja ainakin minun koneeni reistailevat minkä ehtivät. Ukkosta on ilmassa, eikä se tarkoita pelkästään säätä.

Aurinko neliö jupiter saa sinut tavoittelemaan kuuta taivaalta ja mikä ettei. Kuka on sanonut, ettei hulluja ideoita kannata toteuttaa? Eikö juuri silloin kun tavoitellaan mahdotonta, suurenmoista ja aivan hullua, saada myös jotain uskomatonta?

Meryl Streep täyttää tänään 61 vuotta.

Olen pahoillani, että päivän horoskooppi ilmestyy tänään vasta iltapäivällä.

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Päivän horoskooppi 210610

Tänään on kesäpäivänseisaus ja vuoden pisin päivä.

Astrologiset superpäivät ovat alkaneet. Aurinko siirtyy ravun merkkiin iltapäivällä ja kuu skorpionin merkkiin. Auringon ja kuun kolmio ylläpitää tasapainoa, harmoniaa. Asiat sujuvat luontevasti, kuin itsestäänn

Samalla aurinko tekee neliön jupiteriin ja uranukseen. Auringon ja saturnuksen neliö on kuvioissa edelleen mukana. Muutoksen ja vapauden tarve jyskyttää vaativana oveasi. Se hermostuttaa ja hysterisoi, koska et tiedä muutoksen suuntaa.

Tällä viikolla voi tapahtua mitä vain, sinulle, minulle, maapallolle. Monet niistä vain tapahtuvat, et niihin voi vaikuttaa. Mitä tarkemmin olet jonkin asian suunnitellut, sitä todennäköisemmin joudut aivan toisenlaiseen tilanteeseen.

Kuvassa kesäpäivänseisaus.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Päivän horoskooppi 200610

Ei tänäänkään helppoa ole. Auringon ja saturnuksen neliö ahdistaa edelleen, mutta kuun anti on tänään huomattavasti leppoisampi kuin eilen. Eikä sovi unohtaa auringon ja neptunuksen kolmiota, joka tuo tähän päivään ripauksen taikaa ja ihmettä.

Illalla kannattaa puhua, kirjoittaa, tekstailla ja tavata ihmisiä. Kuun ja merkuriuksen kolmion ansiosta tunteista puhuminen on helppoa ja yllättäen ei kovin tunteellista. Älä rationalisoi liikaa!

Nicole Kidman täyttää tänään 43 vuotta.