Tänä juhannuksena lyhyttä yötä ja pitkää päivää valaisee täysikuu puoli kolmelta päivällä. Niinpä emme näe täydenkuun loistoa emmekä samanaikaista kuunpimennystä. Kuunpimennys kestää sen hetken, jonka maan varjo peittää kuun auringonvalolta.
Tehdessään oppositiota auringolle kuu on konjunktiossa plutoon. Siksi vain totuudella selviää tästä päivästä. Salaisuudet nousevat pintaan. Muu ei auta kuin nostaa kissa pöydälle ja puhua asioista suoraan. Se ottaa kipeää, mutta kun asiat on selvitetty, voit todellakin jättää ne taaksesi!
Pitkään kestänyt muutoksentarve vain voimistuu. Ole rohkea, toteuta unelmasi, nyt on siihen loistava aika.
Suurristi on kuvio jossa kaksi planeettaa on oppositiossa keskenään tehden samalla neliöt myös keskenään oppositiossa oleviin planeettoihin (astrologian kielessä myös aurinko, kuu ja pluto lasketaan planeetoiksi, vaikka ne eivät sitä ole). Tänään suurristin muodostavat taivaalle auringon ja merkuriuksen konjunktio ravussa, joka on oppositiossa kuun ja pluton konjunktioon kauriissa. Nämä kaikki ovat neliössä jupiterin ja uranuksen konjunktioon oinaassa, joka puolestaan tekee opposition saturnukseen neitsyen lopussa.
Näin voimakas ja monen planeetan tekemä suurristi on harvinainen. Elämme haastavaa aikaa ja mitä tahansa voi tapahtua. Uudistuminen, muutos ja vapaus ovat keskiössä. Asioita, jotka eivät tule ilmaiseksi eivätkä helposti, vastarinta on tiukka. Kyse on sinun elämästäsi ja kysymys on: ”Millaisen elämän haluat?”
Selvitä vastaus itsellesi ja anna palaa!
Jos en selittänyt kuunpimennystä riittävästi, tutustu oheiseen kuvaan.
2 kommenttia:
Muutoksen tarve vain voimistuu päivä päivältä ja kesän edetessä. Ja elämän. Mitenkähän tässä vielä käy...?
Mukavaa saada kommentti.
En osaa, eikä varmaan kukaan muukaan osaa, sanoa miten tässä vielä käy. Veikkaukseni on että HYVIN!
Lähetä kommentti