keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Päivän horoskooppi 110511

Kuu juhlii leijonassa noin viiteen asti iltapäivällä, jolloin kuu siirtyy neitsyen merkkiin. Käytännöllistä ja täydellisyyttä tavoittelevaa neitsykuuta hämää Neptunuksen oppositio kaloista. Vaaleanpunaisten silmälasien läpi tarkasteltuna asiat näyttävät epätodellisen fantastisilta.

Merkurius, Venus ja Jupiter oinaassa tekevät keskenään konjunktiota ja tuovat päivään juhlantuntua. Innostuneisuus kulkee läpi päivän ilmeten suurina ajatuksina ja suurina tunteina. Aspekti on hyvin onnekas. Siksi kannattaa sanoa ajatuksensa ääneen, kertoa suunnitelmistaan ja myös sen, mitä oikeasti haluaa elämältään. Tänään on hyvä päivä nauraa vatsansa kipeäksi, tuntea suurta iloa ja innostusta ja olla itselleen uskollinen.

Mars siirtyi auringon seuraksi härkään klo 10:04 ja on siellä 21.6. asti. Mars härässä ei ryntäile sinne tänne, vaan harkitsee ensin hyvin tarkkaan ennen liikkeelle lähtöä. Yhtään ylimääräistä askelta ei oteta ja tästä syystä Mars härässä on maineeltaan laiska. Liikkeelle päästyään Mars härässä ei pysähdy ennen kuin asia on saatu päätökseen. Hyvä aika saattaa päätökseen keskeneräisiksi jääneet asiat.

Ei kommentteja: