maanantai 21. maaliskuuta 2011

Päivän horoskooppi 210311

Kevät alkoi virallisesti yöllä klo 01:21, jolloin aurinko siirtyi oinaan merkkiin. Tästä alkaa astrologian vuosi ja tämän päivän aspektit kuvaavat alkaneen vuoden ajan henkeä.

Merkittävin on auringon ja Uranuksen konjunktio. Tämä vallankumouksellinen, kapinallinen ja kahleita murtava aspekti näkyy maailmalla, mutta myös oman vapauden tarpeen korostumisena. Yllätyksiin ei kai voi tottua eikä niitä voi odottaa, eihän se olisi silloin yllätys. Auringon ja Uranuksen konjunktio ilmenee kuitenkin arvaamattomuudessa ja yllätyksissä.

Oinaassa on nyt neljä planeettaa. Aurinko, Uranus, Jupiter ja Merkurius. Näin suuri satsaus aloitteellisuuteen, rohkeuteen, eteenpäin menoon ja minään näkyy koko vuoden. Olen todella tyytyväinen siitä, että oinaan merkin hallitsija Mars – sodan planeetta - on vielä kaloissa muistuttamassa myötätunnon, mielikuvituksen ja unelmien merkityksestä toiminnassa.

Aurinko on oinaassa 20.4. asti. Tänä aikana Mars siirtyy oinaaseen, Merkurius aloittaa perääntymisen ja Venus ja Neptunus siirtyvät kaloihin. Elämme hyvin jännittävää aikaa, joka tarjoaa kullekin mahdollisuuksia löytää omat vahvuutensa.

Ei kommentteja: