sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Päivän horoskooppi 130311

Tiedonjanosi on suuri, samoin kuin kykysi jakaa tietoa. Kuu kaksosissa tekee kolmion Neptunukselle vesimiehessä, jolloin tiedonhankintatapasi voivat olla epäsovinnaisia perustuen intuitioon, mielikuvitukseen ja unelmiin.

Illansuussa viiden aikaan tilanne muuttuu kuun siirtyessä ravun merkkiin.” Koskaan ei voi olla liikaa kotona”, tuumaa rapu ja sisustaa kotinsa jälleen kerran. Turvallisuudentunne syntyy perheestä, kodista ja elämän varrella keräillyistä esineistä ja muistoista.

Kuun ja Uranuksen neliö järkyttää tätä kodikkuutta yllättävillä uutisilla tai tapahtumilla. Kapinallinen, itsenäinen ja vapautta kaipaava mieli haluaa tehdä kaiken toisin kuin neuvotaan tai kehotetaan. Jälkeenpäin huimapäinen irtiotto joko tuntuu hyvältä tai ei.

Merkuriuksen neliö oinaasta Plutolle kauriissa voi viedä mielen syvyyksiin – ja löytää sieltä jotain hyvin tärkeää ja elämää muuttavaa. Usein tämä neliö näyttäytyy kuitenkin itsepäisenä juuttumisena yhteen mielipiteeseen/asiaan ja sen saattamisena väkisin myös muiden mielipiteeksi. Uudista sanojen ja ajatusten voimalla sen sijaan itseäsi.

Ei kommentteja: