tiistai 24. toukokuuta 2011

Päivän horoskooppi 240511

Päivän vauhditti alkuun kuun sekstiili vesimiehestä Jupiterille oinaassa. Tällainen positiivinen asenne, luottamus omiin kykyihin ja tulevaisuuteen saisi olla jokapäiväistä.

Puoli kolmen aikaan kuu siirtyi kalojen merkki tehden samalla konjunktiota Neptunukseen. Kalojen merkki ja Neptunus eivät kumpikaan kannattele mukanaan vahvaa itsetuntoa. Sitä ei huomaa itse eivätkä muutkaan, sillä päivä etenee intuition, mielikuvituksen ja fiilistelyn pohjalta.

Aurinko kaksosissa ja kuu kaloissa ovat tarkassa neliössä vähän ennen yhdeksää illalla. Kuun viimeinen neljännes voi tuntua siltä kuin olisi ojan ja allikon välissä. Päivän kysymys on: Tämäkö on se elämä, jota kiihkeästi tavoittelin? Ajan voi käyttää myös sen pohtimiseen, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä ja mistä voisi luopua.

Huominen auringon sekstiili kaksosista Uranukselle oinaassa avaa uusia mahdollisuuksia ja vie outoihin tilanteisiin jo tänään.

1 kommentti:

Maria kirjoitti...

Onneksi päivän kysmykseen voi vastata painokkaasti, että KYLLÄ. :)