sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Päivän horoskooppi 220511

Kuu siirtyi aamuyöllä vesimieheen. Moni asia tuntuu vieraalta, jopa läheiset ihmiset ja sinä itse. Tunteitasi saatat tarkastella joltain etäiseltä planeetalta ja ihmetellä, kenen tunteita ne ovat. Sanomattakin on selvää, että kuu vesimiehessä ei ole empaattinen. Kuu vesimiehessä on kuitenkin hyvin sosiaalinen, sillä aina voi oppia jotain uutta ihmisistä ja ihmisenä olemisesta.

Kuun sekstiili Uranukseen oinaassa lisää ihmettelyä ja kykyä nähdä asiat uudella tavalla. Yllätä itsesi tekemällä ja näkemällä asiat toisin. Kuun vesimiehestä tekemät neliöt venukseen, marsiin ja merkuriukseen härässä herättävät kyllä tunteita, voimakkaita ja kiivaitakin. Mutta ne ovat ohimeneviä.
Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Näyttää tulevan lämmin päivä. Näyttää on päivän sana auringon tehdessä kaksosista neliötä Neptunukselle kaloissa. Toden ja fiktion rajan vetäminen voi olla hankalaa. Taiteen ja kauneuden luomiselle ja näkemiselle sitä voi tosin pitää edellytyksenä. Auringon ja Neptunuksen neliö voi tuntua myös motivaation ja energian puutteena. Onneksi on sunnuntai!

Huominen Venuksen ja Marsin konjunktio säteilee taikaansa jo tänään. Intohimoista, lämmintä, eloisaa, luovaa ja seksuaalista energiaa on tarjolla runsaasti.

Ei kommentteja: