torstai 17. helmikuuta 2011

Päivän horoskooppi 170211

Taivaalla loistaa lähes täysi kuu. Huomista täyttymistä odotellessa kuu leijonassa pitää yllä tarvetta olla huomion keskipisteenä dramaattisuuteen asti. Leijonakuun herkkä omanarvontunne näkyy ylpeytenä omasta itsestä. Siksi tänään erityisesti kannattaa antaa myönteistä palautetta, kehua perhe, kollegat, rakkaat ja läheiset. Kehräystä on niin paljon mukavampaa kuunnella kuin karjuntaa. Kehrätessään kuu leijonassa on suurisydäminen, jalo, lämmin ja luova. Tällaisessa ilmapiirissä romanssikin on mahdollinen.

Aurinko ja Neptunus ovat tänään tarkassa konjunktiossa keskenään vesimiehen merkissä. Anna intuition johdattaa askeleitasi ja sanojasi. Vahvistuneen herkkyyden avulla aistit muiden fiiliksiä paremmin kuin koskaan. Tämä voi olla ahdistavaa. Pidä siis mielessä, että kyse on sinun tulkinnoistasi, ei faktasta tai totuudesta. Auringon ja Neptunuksen konjunktion aikana hajamielisyys voi johtua voimakkaasta keskittymisestä unelmiin. Mielikuvilla saa tänään paljon aikaiseksi, jopa mahdottoman mahdolliseksi. Myös illuusion, pettymyksen ja petetyksi tulemisen mahdollisuus on olemassa.

Kuun sekstiili saturnukselle vaa'assa muistuttaa velvollisuuksista ja tuo realistisuutta päiväunelmiin.

Ei kommentteja: