lauantai 19. helmikuuta 2011

Paivän horoskooppi 190211

Aurinko siirtyi yöllä kalojen merkkiin. Vesimiehen aktiivinen suuntautuminen tulevaisuuteen vaihtui – niin mihin? Kalat on eläinradan viimeinen merkki ja se kokoaa yhteen kaikki aikaisemmat merkit. Myös kalojen hallitsijaplaneetta Neptunus- mytologiassa meren jumala - antaa osviittaa siitä, että auringon ollessa kaloissa energia suuntautuu kaikkialle, joka suuntaan, universaalisti, kohteettomasti ja rajattomasti.

Tämän vuoksi kaloihin liitettään passivisuus ja epämääräisyys, mutta myös empaattisuus, intuitiivisuus, herkkyys, kauneus, taiteellisuus ja kaiken kattava idealistinen rakkaus. Idealismi, usko hyvään ja kauniiseen, voi muuttua vastakohdakseen. Kaikenkattavan pettymyksen torjumisen keinoina aurinkokaloilla ovat alkoholi, huumeet, todellisuuden kieltäminen, mutta myös taiteen tekeminen.

Auringon ja Chironin konjunktio kaloissa voi nostaa esiin elämäsi kipupisteitä. Sen sijaan että pakenisit ja kieltäisit ne, käy niitä päin. Chironin parantava voima toimii silloin kun myönnät kivun, tunnistat sen alkulähteen ja reagoit siihen perimmäiseen syyhyn.

Täydellisyyttä tavoitteleva kuu neitsyessä tekee kolmion kuulle kauriissa. Houkutus laiskotteluun ja töiden välttelyyn on suuri. Paljon mukavampaa on nauttia muiden ihmisten seurasta. Kauneudenkaipuu voi viedä taidenäyttelyyn tai ulos luontoon. Kodin uudelleen sisustaminen tai kauneuden alttarin rakentaminen kotiin sujuu myös, mutta sehän ei ole työtä.

Ei kommentteja: