perjantai 17. kesäkuuta 2011

Päivän horoskooppi 170611

Kuu on varautuneessa kauriissa eikä tee tänään isoja aspekteja planeettoihin. Voisi siis ajatella, että saamme rauhassa toteuttaa kunnianhimoamme, hioa urasuunnitelmiamme, organisoida elämäämme ja tehdä kovaa työtä sen eteen.

Merkuriuksen kolmio ravusta Neptunukselle kaloissa ei perusta päätöksiään kaurismaisiin kylmiin faktoihin. Ajattelua siivittävät unelmat, unet, mielikuvitus ja intuitio. Herkkyys omia ja muiden tunteita kohtaan helpottaa sosiaalisia tilanteita, sillä ymmärrämme toisiamme jo puolesta sanasta.

Merkuriuksen sekstiili Jupiterille härässä lisää ajatteluun positiivisuutta ja tiedonhalua. Perinteisesti tähän aspektiin liittyvät lyhyet matkat ja olen monesti miettinyt, kuinka lyhyet matkat. Matka toiseen huoneeseen, hissimatka tai lähikaupassa käynti voi olla joskus yhtä avartava kokemus kuin ns. oikea matka. Jos lähdet matkalle, ota mukaan kamera, pensseli, värit, kynä ja paperia sekä soitin musisointia varten.

Ei kommentteja: